sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Viikko Wellingtonissa

Paluu Pictoniin tuntui kotiinpaluulta - tutut ihmiset Tombstonessa, tuttu valinnanvaikeus, päivien ja ruoka-annosten laskeskelu kaupassa, omat tutut rutiinit. Nyt olen lueskeluhuoneessa teekuppini ja suklaapisarakeksini kanssa, niin kuin jo aika monena iltana aiemmin. Wellingtonissa oli mukavaa, mutta sightseeingi alkaa jossain vaiheessa käydä jo työstä, ja toisten nurkissa asuminen on aina kuitenkin nimenomaan sitä: hostellielämään kuuluu tietty anonymiteetti, jota välillä kaipailin, vaikka isäntäperheeni olikin kiva ja nukkua sai ihan omassa huoneessa. Nyt jouduin vaihteeksi dormihuoneeseen, josta ei tarvitse kävellä yöllä vessaan kuin muutama metri. Soitto pomolle lupaili toiminnantäyteistä tulevaa viikkoa, huomenna täytyy vielä setviä kuvioita hostelliduunin suhteen.

Mitä siihen viikkoon Wellingtonissa sitten sisältyi? Tuskin jäi epäselväksi, että kävin museoissa.

Ranta ja Te Papa.

Palloilin keskustassa ihmetellen katuja, ihmisiä ja kauppoja. Onnistuin ostamaan uudet tennarit ja Katmandun alennusmyynnistä housut, jotka soveltuvat tarvittaessa myös retkeily- tai duunikäyttöön.



Mitä on cablecar suomeksi, ihan vaan raitiovaunu?

Parlamenttitalo, The Beehive, piileksii puiden takana.

Capoeiraa Cuba Streetillä.

Parhaani mukaan yritin syödä lounaaksi sellaisia asioita, joita Pictonista ei saisi vaikka haluaisi, kuten sushia ja kebabia. Lisäksi tuli nautittua aika monta lattea (kuvan mukillisessa tosin chai lattea) ja syötyä muutama Mrs. Higginsin jokseenkin herkullinen keksi.

Kävin myös tutustumassa Weta Caveen, mm. Peter Jacksonin leffoihin efektejä tekevään studioon. Minimuseo ja kauppa olivat aika pikkuiset, mutta puolituntinen Windows into Workshops -kierros oli ainakin tälle leffafanille täyttä mannaa. Kierros piti varata etukäteen, ja kovasti varoiteltiin myöhästymästä - joten tietenkin missasin ensin yhden bussin ja sitten jatkoyhteyden, mutta onneksi siirto seuraavalle kellonlyömälle ei perillä kuitenkaan ollut ongelma. Weta Cave on yllättävän kaukana keskustasta, jos liikkuu julkisilla, ja sijaitsee keskellä nukkumalähiötä, eli lähellä ei ole oikeastaan mitään muuta nähtävää. Kierroksella ei saanut kuvata, joten nämä räpsyt ovat julkiselta puolelta.

Pihalla oli peikkoja.

Frodon pökät, pari Piikkiä ja hobitinjalkoja.

Lurtz, ehdoton suosikki-urk-haini. Tämä oli patsas, mutta työhuoneiden puolelta löytyi myös alkuperäinen ykkösleffassa käytetty Lurtz-puku. Sen pukeminen haarniskoineen kesti kuulemma 10 tuntia.

Bilbon soppari.

Onneksi aurinko tuli ajoissa esiin.

Paluumatkalla kävelin pari kilsaa bussireittiä takaisinpäin voidakseni kuvata Uuden-Seelannin parhaaksi valitun leffateatterin. Vähän harmitti, ettei siellä mennyt mitään leffaa, jonka olisin halunnut nähdä. Näin jälkikäteen täytyy todeta, että vähintään olisi pitänyt nauttia joku drinkki jazzinhämyisessä aulabaarissa.

Vietin myös puoli päivää Zealandiassa, Karori-laaksoon aidatulla natiivikasvien ja eläinten suojelualueella. Esiinnyin Louisena ja pääsin kausikortilla livahtamaan ilmaiseksi sisään - käytin sitten vastapainoksi matkamuistoshoppailuun reippaasti sisäänpääsyä enemmän rahaa. Laakso oli hieno, ja siellä olisi voinut vaellella paljon pidempäänkin, jos yleensä erinomaisesti saavutettavissa olevia julkisia vessoja olisi piilotettu muutama lisää puiston syövereihin. En millään kykene muistamaan natiivipuiden ja -kasvien yleensä maorinkielisiä nimiä, mutta ainakin tuolla oli kyltit, joista niitä tankata. Muutaman erikoislinnun sen sijaan onnistuin bongaamaan ja jopa tunnistamaan, kuvien napsiminen i-puhelimella sen sijaan jäi enimmäkseen haaveeksi. Mutta siellä oli vauva-tuataroja!

Pumppausaseman seinä Zealandian lähellä.

Karori-laakso. Zealandialla oli vaatimaton 500-vuotissuunnitelma laakson suhteen: sen verran vaadittaisiin aikaa siihen, että laakson kasvillisuus palautuisi vastaavaan tilaan kuin ennen eurooppalaisten ja näiden mukanaan tuomien vierasperäisten eläinten tuloa.

Päärakennus ja pätkä haittaeläinaitaa.

Laakson patolammet olivat aikanaan olleet Wellingtonin vesivarasto, kunnes tajuttiin, että koko laakso on kokonaan varsin epävakaalla maanjäristysalueella.

Gekkokasa lämmitteli terraarion aurinkoisella seinällä. Gekot ovat sen verran hyviä piiloutumaan, ettei ole tietoa, elääkö niitä laaksossa vai ei.

Kaka-papukaija ja sen painolle suunniteltu ruokinta-automaatti: lisäruokinnan tarkoitus oli rohkaista lintuja pesimään laaksossa turvassa rotilta ja muilta munarosvoilta. Maassa automaatin alla oli joukko sorsia ja varpusia kärkkymässä roippeita.

Vauva-tuatara terraariossa: nämä tytöt vapautetaan suojelualueella, kunhan ovat kasvaneet vähän isommiksi. Aikuiset tuatarat ovat yöeläimiä, mutta pikkuiset liikkuvat päiväsaikaan, osin ilmeisesti siksi, että muuten aikuiset popsisivat ne mieluusti suuhunsa. Muutaman lämpöasteen ero muuten määrittää, kuoriutuuko tuataran munasta koiras vai naaras.

Aika paljon myös vietin aikaa Brianin, Louisen, Allegran ja Ursulan kanssa. Tai siis istuin omassa nojatuolissani iPad sylissä niin kuin muutkin talouden aikuiset... No, vähän sentään tuli leikittyä tyttöjen kanssa, ja aika paljon rapsutettua kissaa. Eilen käytiin kaikki yhdessä ajelemassa katsomaan tuulivoimaloita ja käveltiin Makara Beachille syömään jätskiä.

Kanat ulkoilemassa. Myöhemmin niitä jahdattiin koko naisväen kesken.

Louisen puutarhassa. Koko jyrkästi viettävä takapiha oli porrastaen rakennettuja viljelylaatikoita, enimmäkseen Brianin käsialaa.

Ursula helteisenä iltapäivänä.

Tuulipuistoretkellä.

Makara Beach.


Gatito, erinomainen hellyydenkipeän ihmisen lohduttaja.

Perhepotretti - melkein on horisonttikin suorassa.

Saas nähdä, tuleeko Wellingtoniin palattua, vai onko seuraava visiitti reilun kuukauden kuluttua vain läpikulkujuttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti